St. Andrea

St. Andrea

Egerin alue sijaitsee Unkarin koilliskulmassa Bükk-vuoriston kupeessa. Viileän ilmanalansa ansiosta alue tuottaa eloisan hapokkaita ja runsaan aromikkaita viinejä, joissa on huomattavaa eleganssia. Myös alueen maaperä on erittäin moniulotteinen ja kerroksellinen. Tasangon viinitarhat sijaitsevat vulkaanisella pohjamaalla, jonka päällä on paksu kerros savea. Rinteillä maaperäkerrokset koostuvat vaihdellen niin kalkki-, liuske- kuin hiekkakivestä, zeoliitista ja kalkkipitoisesta savesta. Unkarin korkeimmalla sijaitsevat tarhat löytyvät myös Egeristä, missä köynnöksiä kasvaa jopa 500 metrin korkeudella.

Egerin alueella on todistetusti kasvanut viiniköynnöksiä jo vuosituhansien ajan. Vaikka valkoviinejä on valmistettu lähtökohtaisesti punaviinejä enemmän, on alue kansainvälisesti tunnettu nimenomaan punaviinistään, Egi Bikavérista. Ensimmäiset punaiset lajikkeet, kuten Kadarka, saivat alueella jalansijaa kunnolla vasta viinikirvan tekemien tuhojen jälkeen. Koska alueen viineissä on runsaasti rakennetta, ne soveltuvat hyvin kypsytettäviksi tammitynnyreissä. Sosialistisen vallan alla määrän ollessa laatua tärkeämpi tekijä tuli Egri Bikavéristä maan tunnetuin ja laajimmalle levinnyt viinityyli. Tämän päivän esimerkit kantavat kyllä viinityylin vanhaa nimeä, mutta ovat osaltaan luoneet Egeristä yhden Unkarin mielenkiintoisimmista ja seurattavista viinialueista ottaessaan harppauksittain askeleita kohti laadukasta viinintuotantoa.

Alueella sijaitseva, lukuisia kertoja palkittu St. Andrean perhetila viljelee useita vanhoja unkarilaisia lajikkeita, kuten Olaszrizlingiä, Hárslevelűä, Furmintia, Kadarkaa ja Kékfrankosia. Yhteensä rypäleitä on 20 erilaista. Egerin viinityyliin kuuluu olennaisena osana rypäleiden sekoittaminen keskenään. Niin punainen Egri Bikavér kuin valkoinen Egri Csillag valmistetaan useasta eri lajikkeesta. Näin myös Viinitien valikoimissa oleva Napbor Egri Csillag on monen valkoisen lajikkeen riemuvoitto. Arvostettu enologi Dr György Lőrincz yhdessä poikansa György Lőrincz Juniorin kanssa on luonut St. Andrean viineistä esimerkin monelle muulle unkarilaiselle viinintuottajalle. Tila sai alkunsa vuonna 2002, kun Lőrincziä pyydettiin perustamaan uuden ajan viinitila. Kaksikosta on lyhyessä ajassa tullut suorastaan ikoneja unkarilaisessa viinimaailmassa.

St. Andrean viinitarhat sijaitsevat neljällä eri alueella, yhdeksällä eri palstalla. Kokonaisuudessaan tarha-alat kattavat 45 hehtaaria. Tilan tavoitteena on tuoda Eger ja sen viinit vahvoina ja kiinnostavina ilmiöinä maailman viinikartalle.

Tilan vuosituotanto on noin 280 000 pulloa.

https://standrea.com/en/


Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin