Chateau Chizay

Chateau Chizay

Ukrainasta ei varmasti monelle tule ensimmäisenä mieleen viinit, mutta maassa on ollut viininviljelyä jo 1000-luvulta lähtien. Maan viinintuotantoon ovat vaikuttaneet niin Unkarin, Itävallan kuin Italian viininvalmistusperinteet. Länsi-Ukrainassa, Slovakian, Unkarin ja Romanian rajanaapurustossa, sijaitsevan Transkarpatian ensimmäiset rypälemaininnat juontavat juurensa vuoteen 1093, ja tänä päivänä alueelle istutetaan jatkuvasti uusia viinitarhoja. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ukrainalainen viinintuotanto on keskittynyt määrän sijasta laatuun, ja Transkarpatian olosuhteet luovat loistavat puitteet laatuviinien valmistukselle. Karpaattien vuoristo suojaa aluetta kylmiltä pohjoistuulilta tehden paikallisesta ilmastosta leudon. Sademäärät ovat optimaaliset ja runsas auringonpaiste kypsyttää rypäleet tasapainoisiksi. Myös Karpaattien vulkaaninen maaperä tekee köynnösten kasvualustasta erityisen mineraalipitoisen, joten lähtökohdat laatuviinien valmistukseen ovat enemmän kuin kohdillaan.

Chateau Chizay sai alkunsa vuonna 1995 ja tilan tarhat istutettiin itävaltalaisella avulla vuonna 2006. Kokonaisuudessaan köynnöksiä kasvaa 272 hehtaarilla niiden jakautuessa kolmeen eri tarha-alueeseen Chizayn laaksossa. Tilan ensimmäiset viinit julkaistiin vuonna 2010, ja vain reilussa kymmenessä vuodessa tilan vuosittaiset tuotantomäärät on saatu kasvatettua jopa 1,3 miljoonaan pulloon. Tarhoilla kasvaa 14 eri lajiketta, kuten Rieslingiä, Furmintia, Muskat Ottonelia, Pinot Blancia, Cabernet Sauvignonia, Merlota ja Pinot Noiria.

Chizayn modernilla viinitilalla sijaitsevat myös ravintola, pieni hotelli, sekä museo. Ennen Venäjän hyökkäyssotaa tilalla vieraili vuosittain jopa 14 000 henkeä, ja näin ollen puolet tilan vuosittaisesta viinintuotannosta myös myytiin suoraan tilalta käsin. Chizayn viinejä myös viedään maan ulkopuolelle ja erityisesti ravintoloissa viinit tarjoavat vieraille uniikkeja kokemuksia. Tilan kellareissa on liuta ranskalaisia tammitynnyreitä, joissa kypsytettyjen viinien valikoima saa valmistua ajan kanssa.

Chateau Chizaylle ja sitä pyörittävälle Ilan Radomille ei hyvän viinin tekeminen riitä. He haluavat luoda jotain uniikkia, ja tehdä läntisestä Transkarpatiasta tunnetun ja tunnistetun viinialueen. Chizay on ukrainalaisista viinitiloista ensimmäinen, joka on liittynyt ilmastovastuullisen Porto Protocolin jäseneksi. Tilan viinejä juotaessa ei ole epäilystäkään, etteikö transkarpatialaisilla viineillä olisi paikkaa kansainvälisen viinimaailman joukossa.

Lue lisää!


Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin