BattenfeldSpanier
BattenfeldSpanierin VDP-viinitila sijaitsee Hohen-Sülzenissa, eteläisessä Rheinhessenissä. Spanierin suvulla on useiden sukupolvien kokemus viininvalmistuksesta. Suku asettui viljelemään viiniä nykyiselle sijaintipaikalleen noin 200 vuotta sitten. Vuonna 1990 perustettu Spanierin viinitila toimi vuoteen 1997 saakka ainoastaan Spanierin nimellä, mutta yhdistyminen naapuritilan kanssa toi mukaan myös Battenfeldin. Nykyään tilaa johtaa on Spanierin perheen poika, “laatumaanikoksi” tituleerattu Hans-Oliver yhdessä viinintekijävaimonsa Carolin Spanierin kanssa. Pariskunnalta ei meriittejä puutu – viimeisimpänä he nappasivat "Saksan vuoden viinintekijä" -tittelin Vinum Weinguide 2018 -julkaisulta. Kyseessä on samainen poppoo, joka julkaisee arvostettua, Saksan parhaat viinit vuosittain listaavaa, Gault Millauta.
Oliver aloitti BattenfeldSpanierin palstojen luomukonversion jo vuonna 1992, jolloin muut alueen viljelijät katsoivat hänen toimiaan kulmiaan kurtistaen. Tila on toiminut biodynaamisesti vuodesta 2003 alkaen. Ekosysteemin kunnioittaminen, maaperän monimuotoisuuden kasvattaminen ja terroirin ilmentäminen viineissä on perusperiaate kaiken tekemisen takana. Oliver on kuivaillut ideologiaansa loogisesti: "Koska en voi vaikuttaa valoon, keskityn maaperään". Maaperä koostuu kalkista ja liuskekivestä ja luonnon oman tasapainon kunnioittaminen on toiminnan A ja O. BattenfeldSpanierilla on kuusi Grosses Gewächs -palstaa. Tila keskittyy samoista syistä Rieslingiin, joka ilmentää rypäleistä parhaiten maaperäänsä, mutta tuottaa myös pieniä määriä Spätburgunderia ja Grüner Sylvaneria.
Carolinin ja Oliverin avioliiton myötä viinintekijäsukujen kolmen viinitilan toiminnot yhdistettiin. Nykyään pariskunnan vastuulla ovat Hans-Oliverin suvun 30-hehtaarisen BattenfeldSpanierin tilan ohella myös Carolinin vastuulle vuonna 2002 jäänyt Kühling-Gillotin tila sekä yhdessä perustettu Spanier-Gillot, ja kaikkien tilojen viinit valmistetaan Hohen-Sülzenin kylässä. Hans-Oliver vastaa viininvalmistuksesta siinä missä Carolin kiertää maailmaa jakamassa pariskunnan viinifilosofiaa, sekä pitää huolta pariskunnan pesueesta. Vaikka kaikki tilat toimivat itsenäisesti, ne puhaltavat yhteen hiileen. Viinitilat kattavat yhteensä 60 hehtaarin kokoisen alueen, jolla kasvaa Rieslingiä, Pinot Noiria, Pinot Blancia sekä Silvaneria ja Chardonnayta.
Vuosituotanto on noin 70 000 pulloa. Tuottajalla on luomusertifikaatti.