Ridgeview

Ridgeview

Maapallomme lämmetessä eräät mielenkiintoisimmista kuohuviineistä tulevat tätä nykyä Englannista, missä viiniköynnökset kasvavat jopa Champagnea viileämmissä olosuhteissa. Brittien viiniosaaminen ei sinänsä ole yllätys: britit juovat leijonan osan ranskalaisten valmistamasta samppanjasta, saarella on enemmän Master of Wine -tutkinnon suorittaneita kuin missään muualla, ja onhan heillä ollut näppinsä pelissä myös muiden viinialueiden menestyksen luomisessa, esimerkkeinä mm. Bordeaux ja Douron laakson portviinit.

Mitä tulee kuplivaan, Christopher Merret kehitti samppanjan kuplat tuottavan metodin vuonna 1662 – noin 30 vuotta ennen Dom Perignonia, vaikka keksintö usein laitetaankin ranskalaisen munkin nimiin. Nyt englantilaisia viinitiloja perustetaan kiihtyvään tahtiin, ja myös ranskalaiset ovat haalineet itselleen tarhoja saarivaltion mailta.

Ridgeview on eräs Englannin laadukkaimmista kuohuviinin tuottajista. Tilan ensimmäiset tarhat istutettiin jo vuonna 1995, jolloin monen mielestä englantilainen viini oli vain vitsi. Ridgeview'n viinit ovat kuitenkin alusta saakka olleet kaikkea muuta! Ne päihittävät sokkotastingeissä toistuvasti champagnelaiset serkkunsa, myös silloin, kun maistajina ovat ranskalaiset itse. Siinä missä moni muu englantilainen viinitila on ulkopuolisten toimijoiden rahoittama, on Ridgeview perheomisteinen. Tilan pyörittämisestä vastaa nykyisin perustajapariskunnan tytär Tamara Roberts ja pääviinintekijänä toimii Simon Roberts. Käytännössä mukana tilan toiminnassa on koko perhe puolisoineen muutamien omistautuneiden työntekijöiden kanssa.

Tilalle on kertynyt merkittäviä tunnustuksia muun muassa seuraavista tapahtumista: Decanter World Wine Awards, International Wine Challenge, International Wine & Spirits competition, United Kingdom Vineyard Association Wine of the Year ja Grand Prix in Gastronomy – Egon Ronay British Academy of Gastronomers, Effervescents du Mond. Pisteenä i:n päälle Ridgeview:n Merret Bloomsbury voitti vuonna 2005 Best Bottle Fermented Sparkling Wine in the World -tittelin International Wine and Spirits -kilpailussa. Ei ollenkaan hullummin viinitalolta, joka julkaisi ensimmäiset viininsä vuonna 2000!

Ridgeview'n viinintuotantoalue sijaitsee Sussexissa, 140 kilometriä Champagnesta pohjoiseen. Maaperä on kalkkipitoista, mikä on elinehto laatukuohuvien valmistukselle. Tarhat sijaitsevat etelään suuntaavilla rinteillä ja ovat pääasiassa tuulensuojassa. Vaikka päivisin aurinko paistaa ja lämpötilat voivat olla suotuisat, ovat yöt pääsääntöisesti viileitä ja keväisin hallantorjunnassa käytetään roihuja, jotka lämmittävät ilmaa köynnösten ympärillä. Tarhoilla kasvatetaan Chardonnayta, Pinot Noiria ja Meunieria. Lisäksi siellä kasvaa myös muuta kasvustoa, mikä kynnetään maaperään sen biologisen monimuotoisuuden lisäämiseksi. Kovan kysynnän vuoksi talo investoi vastikään uusiin viininvalmistustiloihin ja istuttaa uusia tarhoja, mikä mahdollistaa tuotantomäärien tuplaamisen vuoteen 2023 mennessä. Ridgeview’llä on myös maanalainen kellari, mikä mahdollistaa viinien toisen käymisen mahdollisimman viileässä ilman ympäristöä kuormittavaa jäähdytysjärjestelmää.

Syksyllä 2022 Ridgeview saavutti sosiaalista ja ympäristövastuullisuutta painottavan B Corp -sertifikaatin korkeilla pisteillä.

Tilan vuosituotanto on noin 250 000 pulloa.

https://www.ridgeview.co.uk/


Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin