Montevertine
Montevertinen tila sijaitsee Raddan kylässä Chiantin kukkuloilla 425 metriä merenpinnan yläpuolella. Vuonna 1967 terästuotteiden valmistaja Sergio Manetti osti Montevertinen alunperin lomakodikseen. Seuraavana vuonna Sergio istutti tiluksilleen kaksi hehtaaria viinitarhoja ja pystytti pienen kellarin, jotta pystyisi tuottamaan hieman viiniä ystävilleen ja asiakkailleen. Sergio tuotti ensimmäisen viininsä vuonna 1971 ja päätti esitellä sen veronalaisilla viinimessuilla Vinitalyssa. Viini sai valtavan suosion saman tien, minkä johdosta Sergio päätti luopua aiemmasta urastaan ja keskittää kaiken tarmonsa eksklusiivisesti viininvalmistukseen. Hän istutti lisää viinitarhoja ja rakennutti uuden viinikellarin. Sen jälkeen tilan kehittäminen ei ole kertaakaan pysähtynyt. Nykyään tarhoja löytyy noin 18 hehtaaria, mitkä jakautuvat 9 eri palstaan. Vanhin tarha tuottaa edelleen rypäleitä, joista syntyy talon huippuviini, Le Pergole Torte.
Marraskuussa 2000 Sergio Manettin menehdyttyä hänen poikansa Martino Manetti otti vastuun tilan tarhojen hoidosta. Martinon apuna toimi Montevertinessä syntynyt kellarimestari Bruno Bini, joka tunsi alueen ja sen maaperän läpikotaisin, sekä ensimmäisistä vuosista alkaen tilan konsulttina toiminut Giulio Gambelli, jota on iso kiittäminen kaikesta avusta ja kokemuksesta Montevertinen nimen luomisessa. Nykyisin Martinon apuna työskentelee enologi Paolo Salvi, ja yhdessä herrat jatkavat edeltäjiensä jalanjäljissä heidän filosofiaansa seuraten ja toteuttaen.
Tarhoilla kasvaa 90% Sangiovesea lopun 10% istutuksista koostuen Colorinosta ja Canaiolosta. Talon periaatteena on käyttää vain alueen perinteisiä lajikkeita, eikä kansainvälisiä rypäleitä, joita moni muu toscanalainen talo tätä nykyä viljelee. Vuonna 1981 Sergio päätti luopua Chianti Classicon alkuperäismerkinnästä, sillä alueen sääntöjen mukaan Chiantin valmistuksessa tuli käyttää myös valkoisia lajikkeita. Sergio ei halunnut sisällyttää Trebbianoa viineihinsä, vaan päätti kääntää selkänsä alueen lainsäädännölle alkaen tuottaa viinejään DOCG:n sijaan alueellisina viineinä.
Uudemmilla vuoden 1997 jälkeen istutetuilla tarhoilla köynnöksiä on 5000 per hehtaari ja ne kasvavat cordon-muodossa, kun taas vanhemmilla tarhoilla köynnökset kasvavat guyot-muodossa istutustiheyden ollessa 3200 per hehtaari. Vuodesta 2009 alkaen tarhoja on hoidettu ekologisin menetelmin. Kaikki tilan rypäleet poimitaan käsin ja viinit käyvät hitaasti ja pitkään suurissa sementtitankeissa. Kellari toimii painovoiman avulla, mikä mahdollistaa viinin hellävaraisen käsittelyn.
https://www.montevertine.it/the-winery/?lang=en