Krämer

Krämer

Gau-Weinheimissa, Rheinhessenin länsiosan hieman tuntemattomammalla alueella sijaitsee Tobias Krämerin luotsaama viinitila. Krämerin perheessä on toimittu maanviljelijöinä jo 6-7 sukupolven ajan, ja Tobiaksen isä innostui viininviljelystä isosti panostaen siihen aiempia sukupolvia enemmän. Tobias päätti seurata isänsä jalanjäljissä ja opiskeli Geisenheimissa enologiksi vuosina 2012-2016. Lisäksi ennen perheen tilan haltuunottoa Tobias työskenteli Rheinhessenissä muilla tunnetuilla tiloilla.

Läntisen Rheinhessenin tarhat ovat jyrkkiä ja maaperä erityisen mineraalipitoista, koostuen kalkkikivestä ja savesta. Tarhoja Krämerillä on omistuksessa yhteensä 21 hehtaarin verran, minkä lisäksi muutamia tarhoja myös vuokrataan. Tarhoilla kasvaa poikkeuksellisen paljon Sauvignon Blancia kattaen jopa 20% koko tarha-alasta. Lisäksi Tobias viljelee Rieslingiä, Grauburgunderia, Weissburgunderia, Chardonnayta, Merlota ja Spätburgunderia.

Tobiasin viinifilosofia on hyvin yksinkertainen. Hän tietää tarkasti, mihin suuntaan haluaa tarhojaan viedä ja työskentelee kellarissaan viinien ehdoilla kunkin rypälelajikkeen tyypillisiä piirteitä kunnioittaen. Tarhoilla noudatetaan luonnonmukaisia toimintatapoja ja tulevaisuudessa Tobiaksen on tarkoitus sertifioida tarhansa luomutuotantoon. Viinit käyvät pääsääntöisesti terästankeissa, jolloin rypäleiden puhdaspiirteiset aromit tulevat parhaiten esiin. Tuotannon johtolankana oleva tarkka ajatus näkyy kristallinkirkkaana myös Krämerin viineissä. Viesti välittyy myös Krämerin varietaaliviinien rangessa, joka on osuvasti nimetty Straîghtiksi.

Tilan kokonaisvuosituotanto on noin 200-250 000 pulloa.

http://www.kraemer-straight.de/


Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin