Himmel
Kesä 2020 toi viinimarkkinoille uutuuden, joka yhdisti kaksi viinimaailman merkittävintä trendiä: roseeviinin ja Rieslingin. Me päätimme hypätä aallonharjalle ja loimme viinin, jossa yhdistyvät sopivassa suhteessa lempilajikkeemme Riesling sekä Pinot Noir. Päädyimme antamaan viinille sitä parhaiten kuvaavan nimen Himmel - onhan viini taivaallisen hyvää!
Projekti ei mennyt ihan mutkitta maaliin, sillä Euroopan viinilainsäädännön mukaan valko- ja punaviinin sekoittaminen roseeksi on sallittua ainoastaan Champagnen alueella. Rieslingin ja Pinor Noirin sekaan on siis lisättävä marginaalinen tujaus vettä ja sitä on kutsuttava viinijuomaksi. Himmelin teossa meitä huvitti se, että eri alueiden viinien, mausteiden ja hunajan sekoittaminen käyneeseen rypälemehuun uusien nautintojen aikaansaamiseksi on kuitenkin ollut osa eurooppalaista viiniperinnettä jo antiikin ajoista saakka!
Himmel Pink Rieslingin suosion myötä halusimme laajentaa taivaallisen hyvien viinien tarjontaa, ja kesällä 2022 tuoteperhe laajeni Riesling Feinherbillä. Himmel-viiniperheen viineissä vain yksi on ylitse muiden: taivaallisen herkullinen maku. Himmel-viineissä pääosassa on Riesling, jossa veden kielelle nostava hapokkuus kohtaa puhdaspiirteisen aromaattisuuden ja tasapainoisen makeuden.
Olkihatut päähän, viilennetty pullo ja joukko ystäviä kainaloon, ja ei muuta kuin kalliolle ihastelemaan auringonlaskun värjäämää taivasta. Absolutely heavenly!