Domaine Taupenot-Merme

Domaine Taupenot-Merme

Morey-Saint-Denisin kylässä sijaitseva Taupenot-Mermen perhetila on äärimmäisen hyvissä käsissä sisarusten Romainin ja Virginien johtaessa perhetilaansa jo yhdeksännessä sukupolvessa. Vuonna 1963 avioituneiden Denise Mermen ja Jean Taupenotin mukaan nimetyn tilan esi-isät viljelivät viiniä jo 1600-luvulla, joskin vasta viime vuosikymmeninä tilan viinit ovat nousseet Côte d'Orin klassikoiden ja keräilijöiden haalimien aarteiden joukkoon. Avioliiton myötä Taupenot'n perheen Saint-Romainissa ja Mermesin perheen Morey-Saint-Denisissä sijaitseva tarhat liitettiin tilaan ja vuosikymmenten aikana perhe on myös hankkinut tarhoja muilta Côte de Beaunen ja Côte de Nuitsin alueilta.

Romain oli jo lapsuudessaan mukana tilan toiminnassa myyden perheen viinejä route nationalen varrella ohikulkeville lomailijoille isoisänsä kanssa. Aikuistuttuaan hän suoritti bisnesopintonsa Pariisissa ja teki ensimmäisen uransa rahoitusalalla, mutta palasi kotitilalleen vuonna 1998 ja nauttii nyt perheensä työn jatkamisesta siskonsa kanssa. Romain tosin kutsuu itseään laiskaksi viinintekijäksi, sillä suurin osa ajasta kuluu tarhoilla, jottei kellarissa tarvitsisi tehdä muuta kuin antaa viinien valmistua itsekseen.

Taupenot-Mermen tarhoista 9 hehtaaria sijaitsee Côte de Nuitsissa ja 4,5 hehtaaria Côte de Beaunessa, ja yhteensä tila tuottaa 19 eri viiniä 17 eri alkuperäalueella. Merkittävä osuus tilan palstoista sijaitsee Premier ja Grand Cru -tarhoilla ja vanhemmat tarhat tarjoavat selection massalen myötä materiaalia uudemmille istutuksille. Vuodesta 2001 alkaen tarhoilla on noudatettu luonnonmukaisia viljelymenetelmiä, minkä myötä viineissä maistuu kullekin alkuperälle tyypilliset piirteet. Viinejä ei kuitenkaan ole sertifioitu.

Kaikki tilan rypäleet poimitaan käsin ja rankojen poiston jälkeen viinit saavat kylmämaseroitua ennen käymisprosessien alkamista luonnonhiivoilla. Maseraatio on hellävaraista, kaupallisia hiivoja, bakteereita ja entsyymeitä ei käytetä, ja myös uuden tammen suhteen ollaan varovaisia. Viinit kypsyvät tammitynnyreissä 12-14 kuukauden ajan. Kyläviineissä uuden tammen osuus on noin 30%, premier cru -viineissä 40% ja grand cru -viineissä 50%. Pääasiassa viinit pullotetaan suodattamattomina ja sulfiittimäärät pidetään maltillisina. Taupenot-Mermen viineissä yhdistyvät tyylikkyys, runsaus ja raikkaus, ja hienon tasapainon ansiosta viinit kehittyvät erittäin moniulotteiseksi kärsivällisen kellaroinnin myötä.

Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin