Clemens Busch

Clemens Busch

Keski- ja Ala-Moselin rajamailla Pünderichissä sijaitsevan Clemens Buschin vuonna 1802 perustetun 15 hehtaarin kokoisen sukutilan viimeisin sukupolvenvaihdos tapahtui vuonna 1986. Alueen ensimmäisten sertifioitujen luomuviinien joukkoon kuuluvien viinien valmistuksesta vastaavat aviopari Clemens ja Rita, yhdessä poikansa Johannesin kanssa. Pariskunnan toinen poika Florian tekee viinejä vaimonsa kanssa Etelä-Ranskassa. Lisäksi tarhojen yläpuolella majaansa pitävät perheen seitsemän vuohta, joita ei tosin päästetä itse viiniköynnösten väliin.

Puhtaasti Riesling-rypäleen tuotantoon keskittynyt Clemens Busch tuottaa klassisia Moselin Rieslingejä keskenään hyvinkin erilaisilla palstoilla. Viidellä eri tarhalla maaperät ja mikroilmastot vaihtelevat ja terroirilla onkin merkittävä vaikutus viinien lopputulemaan. Tarhoja on kokonaisuudessaan 17 hehtaarin verran, joista 3-4 hehtaaria sijaitsee tasamaalla ja loput rinteillä. Vuodesta 2007 asti VDP:en kuuluneen Clemens Buschin viineissä terroir tosiaankin tuntuu ja maistuu. Pullojen korkkien värit kertovat palstojen maaperistä: sininen korkki viittaa devoninliuskekiveen, punainen punaiseen liuskekiveen ja harmaa harmaaseen liuskekiveen. Suurin osa rypäleistä saadaan Pünderichin kylän Marienburgin tarhalta, jota sen amfiteatterimainen muoto suojaa viileiltä tuulilta.

Yli 25 vuoden kokemus luomutuotannosta on osoittanut, että valittu suunta on ollut oikea. Tarhojen monimuotoisuus auttaa pitämään paikallisen ekosysteemin tasapainon yllä. Koska kemiallisia torjunta-aineita ei käytetä, maaperä voi hyvin ja auttaa köynnöksiä kasvattamaan erityisen kypsiä rypäleitä, joista puristettu rypälemehu on intensiivistä ja mineraalista. Huolellisen tarhatyöskentelyn ja useamman sadonkorjuukierroksen avulla varmistetaan, että viineihin päätyvät ainoastaan ensiluokkaiset ja fysiologisesti kypsät rypäleet.

Luonnonmukainen ja huolellinen työskentely jatkuu kellarissa. Rypäleet puristetaan hellästi ja kuorten annetaan uuttua hetken aikaa viileässä, jolloin rypälemehu kirkastuu luonnollisesti. Lämpötilaa nostettaessa pikkuhiljaa alkoholikäyminen alkaa spontaanisti luonnonhiivojen avulla ilman pied de cuven käyttöä. Pisimmillään alkoholikäyminen kestää jopa 12 kuukautta ilman manipulointia. Viinejä ikäännytetään hiivasakan päällä terästankeissa ja 1000-litran vetoisissa tammitynnyreissä, joista nuorimmat ovat 50-vuotiaita. Sakkoja sekoitellaan usein viinien hedelmäisyyden ja runsauden lisäämiseksi. Pääsääntöisesti talon tyylinä on tuottaa täysin kuivia Rieslingejä. Toisinaan luonnolliset hiivakannat saattavat lopettaa työskentelynsä ennen, kuin kaikki rypäleistä saatu sokeri on käynyt alkoholiksi. Rikkidioksidia lisätään hieman käymisen jälkeen sekä pullotuksen yhteydessä.

Falstaff WeinGuide Deutschland 2020 antoi tilalle The Collection of the Year Awardin ja palkitsi lukuisat heidän viineistään 96-98 pisteellä. Clemens Busch on osa VDP-järjestöä.

Tilan vuosituotanto on noin 120 000 pulloa. Tuottajalla on respekt-BIODYN-sertifikaatti.

Lue lisää!


Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin