Champagne Montaudon
Montaudonin samppanjatilan historia alkoi vuonna 1891, kun epernaylainen kellarimestari Auguste-Louis Montaudon perusti perheensä nimeä kantavan tilan. Neljän sukupolven ajan tilasta huolehtivat perheen jälkeläiset, minkä aikana tila tunnettiin muun muassa Tour de Francen sponsorina sekä pariisilaisen kabareen talonsamppanjana. Uusi ajanjakso tilan historiassa alkoi vuonna 2010, kun Champagnen yksi suurimmista maanomistajista, Groupe Alliance Champagne osti tilan itselleen. Alliancella on omistuksessaan jopa 2400 hehtaaria arvokasta maa-alaa tässä Ranskan pohjoisessa maakunnassa, minkä ansiosta sen on mahdollista optimoida viineihin käytettävien rypäleiden laatu hankkimalla rypäleet parhaiten kypsyneiltä tarhoilta.
Montaudon tunnetaan erityisesti Pinot Noirin parissa tekemästä työstä, ja lajike on vahvasti esillä tilan samppanjoissa. Suurin osa tilan tarhoista sijaitseekin Champagnen eteläosissa, missä tämä punakuorinen rypäle kypsyy parhaiten. Tilan samppanjoiden tyyli on Pinot Noirin myötä runsaan hedelmäinen.
Montaudonin samppanjantuotannossa hyödynnetään ympäristöystävällisiä viljely- ja valmistusmenetelmiä. Tarhoilla tuholaistorjunnassa käytetään muun muassa feromoneja ja kaikki kellareissa käytetty vesi kierrätetään.