Champagne Michel Gonet

Champagne Michel Gonet

Michel Gonet’n samppanjatalo on kuuluisa puhdaspiirteisistä Blanc de Blancs -viineistään. Tilan seitsemän sukupolvea kattava historia alkoi jo vuonna 1802 Charles Gonet’n perustaessa oman samppanjatalonsa Gonet et Fils. Vuonna 1935 syntyi Michel Gonet, joka syntyessään kärsi ruokatorven tukkeumasta. Vastasyntyneelle lapselle annettiin siemaus samppanjaa, mikä sai ruokatorven toimimaan, joten voidaankin suoranaisesti sanoa samppanjan pelastaneen hänen henkensä! Vuonna 1973 Michel päätti jättää alkuperäisen Philippe Gonet'n perhetilansa antaakseen tilaa veljilleen, ja yhdessä vaimonsa Annien kanssa rakensi nimeään kantavan uuden kellarin Avizeen. Reilu vuosikymmen myöhemmin vuonna 1986 Michel rakastui Bordeaux’n alueeseen ja alkoi työskennellä siellä yhdessä kolmen lapsensa, Sophien, Charles-Henrin ja Frédéricin kanssa. Bordeaux’ssa perheellä on tänä päivänä yhteensä kahdeksan tilaa, sekä oikealla että vasemmalla rannalla.

Perhetilan arvoihin kuuluu vahvasti elinympäristön kunnioittaminen, mistä johtuen tilalla on käynnissä auditointi sekä HVE Haut Valeur Environnementale että VDC Viticulture Durable en Champagne -sertifikaateista. Tarhojen biodiversiteetin säilyttäminen ja vahvistaminen ovat olennainen osa perheen toimintaa. 38 hehtaaria kattavat viinitarhat sijaitsevat Côte des Blancsin Grand Cru -kylissä, Côte de Sezannessa, Montgueux’ssa ja Bar-sur-Auboisissa. Sezannesin tarhat sijaitsevat Vindeyn kylässä, missä maaperä koostuu savesta ja kalkista, sekä paikoin hiekasta. Nämä tarhat tuovat tilan viineihin kukkeutta, eloisuutta ja raikkautta. Troyesin lähellä Montgueux’ssa maaperä on kalkkipitoista savea ja liusketta, mikä tuo viineihin voimakkuutta ja mausteisuutta. Montgueux’n tarhat suuntaavat etelään, minkä johdosta rypäleet ovat runsaan aromikkaita ja kypsiä. Côte des Blancsin alueella tarhoja löytyy Avizen, Ogerin ja Le Mesnil-sur-Ogerin kylistä, joissa savinen pintamaa ja kalkkikivinen pohjamaa tuottavat mineraalisia ja rakenteellisia viinejä. Pieni määrä punaisia lajikkeita kasvaa Côte des Barissa, joka tuottaa hedelmäisiä rypäleitä Fravaux’n kalkki- ja liuskekivisiltä tarhoilta.

Kaikki tilan viinit valmistetaan vuonna 1971 rakennetussa Avizen 12 metrin syvyyteen ulottuvassa savikellarissa, missä mahdollisuuksien mukaan jokainen palsta puristetaan ja vinifioidaan erillään matalissa 12-13°C lämpötiloissa. Malolaktinen käyminen ei tapahdu systemaattisesti, vaan se pyritään estämään viileän lämpötilan avulla. Vuodesta riippuen, osa viinieristä kuitenkin käy malolaktisen käymisen luonnollisesti. Kun viinit on sekoitettu, ne käyvät toisen käymisen ja kypsyvät cuvéestä riippuen 3-10 vuoden ajan ennen tanssitusta ja uudelleenkorkitusta. Maltillisena dosagena käytetään Chardonnaysta valmistettua viiniä.

Tänä päivänä Sophie Signolle (omaa sukua Gonet) on vastuussa tilan tuotannosta, ja yhdessä sommelierkonsultti Marco Pelletierin ja nuoren viinintekijänsä Antoine Gomérieux’n kanssa viinit ovat vuosi vuodelta kompleksisempia. Myös Sophien tytär Diane on vahvasti mukana tuotannossa ja vastaa sadonkorjuussa rypäleiden saapumisesta tiluksille sekä niiden puristuksesta. Diane edustaa perhetilan 8. sukupolvea. Sophien hyvä ystävä, burgundilainen viinintekijälegenda Jean-Marc Roulot toimittaa tilalle vanhoja tynnyreitä, joissa Le Mesnil-sur-Ogerin perusviinit saavat kypsyä ennen toista käymistä. Tilan viinit ovat saaneet viime aikoina valtavasti huomiota, sillä muun muassa Jancis Robinson MW valitsi tilan Grand Crun omaksi suosikikseen Noble Rotin järjestämässä sokkotastingissa, jossa vastakkain maistettiin samppanjoita ja englantilaisia kuohuviinejä.

Tilan vuosituotanto on noin 210 000 pulloa, sillä osa viljellyistä rypäleistä myydään eteenpäin. Tuottajalla on Viticulture Durable en Champagne -sertifikaatti.

Lue lisää!

Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin