Champagne Huré Frères

Champagne Huré Frères

Huré Frèresin samppanjatalo sijaitsee Ludesissa, Montagne de Reimsin itäosissa, missä kolme veljestä viljelee 10 hehtaaria viinitarhoja. Koska tarhoilla on kolme eri omistajaa, etikettimerkintä NM viittaa négociant manipulant -bisnekseen, vaikka kyse onkin käytännössä pienestä viljelijäsamppanjatilasta. Georges Huré osti tilan vuonna 1960 toteuttaakseen vaimonsa Jeannen unelman viinitilallisen elämästä. Vuonna 1971 George siirsi vastuun tilan pyörittämisestä kolmelle pojalleen, Jean Marielle, Marcille ja Raoulille, jotka käytännössä aloittivat samppanjantuotannon tilalla tyhjästä. Vuonna 2008 Raoulin poika François osti tilan kokonaan itselleen haettuaan ensin viinioppia paitsi Dijonin yliopistosta, myös muun muassa Domaine de Montillen ja Chapoutierin tiloilta sekä Australiasta että Uudesta-Seelannista. Alkuun François jatkoi isänsä ja setiensä jalanjäljissä, mutta vuonna 2012 päätti vihdoin alkaa toteuttaa omaa näkemystään viinintuotannossa.

Maailmaa kierrettyään François oli alkanut ymmärtää terroirin merkityksen viininvalmistuksessa, ja inspiroitui biodynaamisesta viininviljelystä Jean-Pierre Fleuryn kanssa työskennellessään. Vuonna 2012 hän päätti siirtyä täysin luonnonmukaiseen viininviljelyyn, mutta 21 päivää kestäneen kesäkuisen sateen viedessä 35% vuoden sadosta François ymmärsi, ettei pysty tekemään kaikkea itse: viljelemään tarhoja, valmistamaan ja myymään viinejä, ja huolehtimaan avioliitostaan. Niinpä hän pyysi veljeään Pierreä mukaan tilan toimintaan, ja vuodesta 2013 alkaen tilan tarhojen hoitovastuu onkin ollut Pierrellä, siinä missä François huolehtii viininvalmistuksesta ja kellareista (ja vaimonsa onnellisuudesta!).

Pierren myötä 10 hehtaaria kattavilla tarhoilla tehtävän käsityön määrä on lisääntynyt, vaikka köynnösten tuottamat satomäärät ovat vähentyneet. Tarhoilla ei käytetä lainkaan rikkaruohomyrkkyjä ja rypäleet kypsyvät aiempaa paremmin. Tarhoilla seurataan pitkälti luonnonmukaisia ja biodynaamisia menetelmiä, ja maaperän rikastuttamisessa käytetään vain orgaanista kompostia. Maaperää kynnetään traktoreilla minimaalisesti suosien köynnösrivien välissä kasvavaa luonnollista kasvustoa. Optimaalisen kypsyyden saavuttamiseksi rypäleiden ympärillä kasvavien lehtien määrää rajoitetaan vain köynnösten itä- ja pohjoispuolilla. Ennen sadonkorjuuta rypäleet sortteerataan jo tarhalla, ja tilalle saapuessaan rypäleet puristetaan viiden tunnin kuluessa. Tarhoilla kasvaa 40% Pinot Noiria, 40% Meunieria ja 20% Chardonnayta, ja yhtä lukuunottamatta kaikki tarhat viettävät pohjoiseen.

Viininvalmistuksessa kunnioitetaan kunkin terroirin ominaispiirteitä. Pääasiassa kaikki rypälelajikkeet ja jokaisen kylän, välillä jopa jokaisen palstan, tuottamat rypäleet vinifioidaan erikseen. Tilan tuotanto jakaantuu helpommin lähestyttäviin sekoitteisiin sekä yhden tarhan rypäleistä tehtyihin viineihin, joita tammitynnyreissä kypsynyt 4 Éléments -samppanjasarja edustaa. Vuodesta 1982 alkaen reserviviinejä on säilötty tammi- ja teräsastioihin sekoittaen vuosikertoja keskenään soleramenetelmän mukaisesti. Tilan tavoitteena on vapauttaa viinit markkinoille vasta kun ne ovat valmiita juotavaksi, ja vastikään naapurin kellariosuuden hankkiminen mahdollistaakin jatkossa tilan kaikkien viinien kellaroinnin itse viinimön yhteydessä ideaaleissa olosuhteissa. Konversio luonnonmukaiseen tuotantoon on aloitettu vuonna 2021.

Tilan vuosituotanto on noin 90 000 pulloa.

Lue lisää!

Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin