Champagne Autréau
Samppanjan tuotannossa sukunsa jalanjälkiä seuraavien Éric ja Laurent Autréaun johtama perhetila sijaitsee Champillonin kylässä 5 kilometrin päässä Épernayn historiallisesta kaupungista. Viininviljelykokemusta suvusta ei puutu, sillä Autréaun samppanjasuvun juuret on jäljitetty aina vuoteen 1670. Laurent on viininviljelijä kahdeksannessa ja viinintekijä kolmannessa sukupolvessa seuraten isänsä ja vastikään edesmenneen, pitkän elämän viinien parissa eläneen isoisänsä jalanjäljissä. Isoisä valmisti tilan ensimmäiset viinit heti toisen maailmansodan jälkeen 1950-luvun alkupuolella. Laurent valmistui viinintekijäksi Avizesta ollessaan 21-vuotias ja nyt 10 vuotta myöhemmin on tilan keulahahmo sekä viininvalmistuksen että viinien myymisen suhteen.
Omia viinitarhoja Autréaulla on yhteensä 21 hehtaaria, minkä lisäksi he hoitavat vuoden ympäri 14 hehtaaria tarhoja, joita perhe ei kuitenkaan itse omista. Oman tarha-alueen poikkeuksellisen ison koon selittää perheen isoisän aktiivisuus 1960-luvulta lähtien. Kun aikanaan tarhojen hinta oli vain noin 10. osa nykyisestä, isoisä päätti investoida kaiken, mitä pystyi tarhoihin. Tänä päivänä perhe onkin enemmän kuin kiitollinen isoisän visionäärisestä toiminnasta. Grand Cru -tason Chardonnay-rypäleet tulevat 5 hehtaarin palstalta Côte de Blancsin alueelta Chouillysta. Punaiset rypäleet kasvavat Marnen laaksossa, jossa on 4 hehtaaria Grand Cru ja 8 hehtaaria Premier Cru -tason Pinot Noir -tarhoja sekä 15 hehtaaria Meunieria. Rypäleitä saadaan Champillonin ja Chouillyn lisäksi Aÿn, Dizyn, Hautvillersin ja Verneuilin kylistä.
Rypäleet poimitaan käsin 45-50 kg koreihin ja vain puristuksen ensimmäinen osa käytetään samppanjoiden tuotannossa. Kaikki tilan viinit käyvät ja kypsyvät terästankeissa, joissa mehun annetaan asettua yön yli ennen käymistä. Viinejä ei missään vaiheessa kirkasteta, joten ne ovat kaikki vegaaniystävällisiä. Tilan tyyliin kuuluu sallia kaikkien viinien malolaktinen käyminen, minkä johdosta viinien mousse on miellyttävän suunmyötäinen. Reserviviinin osuus on yleensä 30-35% ja se on aina edellisvuoden sadosta. Viineissä käytettävä dosage on sekoitus aiemman vuosikerran reserviviinistä.
Toisin kuin monet suuret samppanjatalot, ei Autréau ole sortunut rahastamaan brändillään, joten talon samppanjoiden hinta-laatusuhde on erittäin kohdallaan. Monet Laurentin ystävistä myyvät rypäleensä isoille samppanjataloille 7€ kilohintaan, minkä johdosta heidän tarvitsee työskennellä vain noin puolet vuodesta. Laurent kuitenkin jatkaa mieluummin sukunsa historiaa viininviljelyn ja -valmistuksen parissa. Huolellinen ja harkittu työskentely on prosessin perustana alusta loppuun: rypäleet valikoidaan tarkoin, eikä tuotteita lasketa markkinoille ennen vähintään 24-30 kuukauden kypsytysajan täyttymistä.
Tilan nimeä kantavien samppanjoiden vuosituotanto on 300 000 pulloa. Tuottajalla on Haute Valeur Environnementale ja Viticulture Durable en Champagne -sertifikaatit.