Cantina Tramin

Cantina Tramin

Italian pohjoisimmalla viinialueella Alto Adigessa yhdistyvät sulavasti toisiinsa niin Italian kuin Itävallan historian, kulttuurin ja elämäntavan parhaimmat piirteet. Myös alueen viinit ovat omiaan viestimään molempien maiden kyvystä tuottaa gastronomisesti maailmankuuluja jaloja juomia. Dolomiittien rinteillä sijaitsevat viinitarhat kohoavat vaihdellen 250-850 metrin korkeudella. Niillä kasvavat rypäleet ilmentävät pohjoista alkuperäänsä öiden ja päivien välisten lämpötilavaihteluiden aikaansaamalla aromaattisuudellaan. Raikasta hapokkuutta ja tarkkapiirteisyyttä viineihin tuovat myös niiden kasvualustana toimivat kalkkikiviset tarhat sekä Garda-järveltä puhaltava viilentävä Ora-tuuli.

Alueen parhaimmistoon kuuluvan osuuskunnan Cantina Traminin tarina sai alkunsa vuonna 1889 Itävallan parlamenttiin kuuluvan pappismies Christian Schrottin unelmasta tuoda uniikin kirkonkylän viininviljelijöiden tekemän työn tulokset suuren yleisön tietoisuuteen. Vuosisadan lopulla viinien alhainen hintataso uhkasi monen paikallisen viljelijän toimeentuloa, minkä johdosta Schrott päätti yhdistää viljelijät luomalla osuuskunnan, joka takaisi viljelijöille vuosittaisen toimeentulon. Aluetta uhkaava kriisi synnytti ratkaisun, joka kantaa edelleen, sillä sama lupaus ja unelma on Cantina Traminin toiminnan ytimessä myös tänä päivänä, kun sen 165 viininviljelijäperheestä koostuva yhteisö tuottaa kansainvälisesti huomioituja ja arvostettuja viinejä viljelemillään 270 hehtaarilla. Tarhojen terveydestä ja laadusta pidetään tarkasti huolta käsityöllä, eikä rikkaruohomyrkkyjä käytetä lainkaan. Valikoimista löytyy lukuisia paikallisia sekä kansainvälisiä lajikkeita, ja erityisesti Gewürztraminer-lajikkeesta valmistetut viinit ovat tehneet tilan tunnetuksi.

Alto Adigen alueella on noin 5000 hehtaaria viiniköynnöksiä, ja saman verran niiden parissa työskenteleviä viljelijöitä. Kyse on siis erittäin fragmentoituneesta tuotannosta. Usein osuuskunnat keskittyvät edullisen bulkkiviinin tuotantoon, mutta Cantina Traminilla päätettiin vuoden 1980 tietämillä tehdä toisin. Suurin osa viljelijöiden punaisista tarhoista vaihdettiin valkoisiin lajikkeisiin ja kellari kalustettiin uudelleen laatuviinien tuotantoa varten. Vuonna 2010 avattiin uusi viinimö, missä tänä päivänä syntyy erityisesti laadukkaita, aromaattisia ja kompleksisia valkoviinejä.

Yli 25 vuoden ajan tilan viinintekijänä on toiminut Willi Stürz, joka vuonna 2004 valittiin Italian parhaaksi viinintekijäksi. Hänen ansiostaan yksi Cantina Traminin viineistä, myöhään poimituista Gewürztraminer-rypäleistä valmistettu Epokale 2009 ansaitsi ensimmäisenä italialaisena valkoviininä täydet 100 pistettä The Wine Advocatelta.

https://cantinatramin.it/en/home-english/


Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Hei, tervetuloa viinien maailmaan!

Verkkokaupamme sisältö on vain täysi-ikäisille.

Ravintola-asiakkaat, muistattehan kirjautua verkkokauppaan!

Hae

Lisätty ostoskoriin