Poliittisten lakkojen 1.–2.2. vaikutus Postin palveluihin – normaalitilanteeseen pyritään palaamaan mahdollisimman nopeasti lakkojen päätyttyä
Useat ammattiliitot ovat kertoneet, että ne aikovat järjestää 1.-2.2.2024 laajasti koko Suomessa useilla eri toimialoilla poliittisia lakkoja, jotka kestävät yhden tai kaksi vuorokautta. Poliittiset työtaistelutoimet liittyvät Suomen hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen välisiin erimielisyyksiin.
- Myös Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ja Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ovat kertoneet osallistuvansa poliittisiin lakkoihin.
- Olemme varautuneet hoitamaan tilannetta ja teemme kaikkemme, että asiakasvaikutukset jäisivät mahdollisimman lyhytaikaisiksi ja pieniksi. Pyrimme siihen, että palvelumme normalisoituvat nopeasti työtaisteluiden jälkeen.
Tämänhetkinen Postin alustava arvio on, että 1.–2.2. poliittiset lakot aiheuttavat viiveitä lähetysten kulkuun seuraavasti:
- Pakettien kulussa ja rahtikuljetuksissa viiveet voivat olla muutamia päiviä
- Varastopalveluiden osalta toimimme niin normaalisti kuin mahdollista niillä henkilöillä, jotka ovat töissä
- Mikäli lähetyksiä ei pystytä poliittisten lakkojen takia toimittamaan, niistä huolehditaan ja ne varastoidaan asianmukaisesti. Terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät lähetykset on rajattu lakkojen ulkopuolelle.
Seuraamme tilannetta aktiivisesti ja mikäli arvioissa tapahtuu muutoksia, kerromme niistä asiakkaille niin pian kuin mahdollista.